Muulilaakson tarinoita: Aksailua ja häiriötreeniä

Alustusta

Tiedättekö, kaksi kuukautta sitten vihdoin sain aikaiseksi blogin kirjoittamisen. Pohdin sitä pitkään ja lopulta päätin, että halu jakaa asioita liittyen koiriin on sen verran suuri, että blogi pitäisi perustaa. No, kaksi kuukautta myöhemmin halu jakaa asioita on edelleen kova, mutta elämän realiteetti iski vastaan: täyspäivätyö, kaksi pientä lasta, kaksi ei-niin-pientä koiraa ja omakotitalo. Jee. Eli mistä aika blogin kirjoitukselle?? No, tällaisia pikku hidasteita en ehkä tarkemin ottanut huomioon, mutta näillä mennään. Alusta asti ajatuksena oli, että teksti on tasoa tajunnanvirtaa ja kuvat kännykällä näpsäistyjä, että mitään vuoden kaunein blogi -palkintoa ei olla tavoittelemassa. Blogi on minunnäköinen ja niin sen pitääkin olla. Tässä alustus aiheelle aksailua ja häiriötreeniä. Eli ei liity mitenkään :D

Tämäkään kuva ei liity mitenkään mihinkään :D

Agility jatkuu

Sulon viikottainen agility jatkuu. Olen todella jäänyt koukkuun kaikkiin valsseihin, vastakäännöksiin ja muuhun agilityyn liittyvään tekemiseen, että torstai-ilta on aina viikon kohokohta. Sulokin tykkää tulla hallille, vaikka poitsu onkin aina todella hillitty ja rauhallinen eikä erityisemmin ensimmäistä kolmea sekuntia lukuun ottamatta ota kierroksia hallin pihaan saapumisesta.

Olemme siis tasolla möllimaxi 1 eli kuvailisinko kahdella sanalla: tavoitteellista höntsäilyä. Eli yritämme kovasti saada kaikki esteet siihen kuntoon, että osaisimme ne suorittaa ja pääsisimme radan puhtaasti läpi. Tällä hetkellä kepit ja keinu ovat vielä haasteena. Radat ovat kuitenkin täyspitkiä (n. 20 estettä) ja niissä on kovasti haastetta meidän tasoiselle koirakolle.

Kuten aiemmin kirjoitin, meidän ohjaajalla on tapana kouluttaa niin, että mennään ja kokeillaan ja siinä sivussa opitaan. Kysyin mielenkiinnosta muutama kerta sitten, että ohjaisiko ja neuvoisiko hän meitä toisella tavalla jos meillä olisi tavoitteena kisata. Ohjaaja naurahti siihen ja totesi, että tottakai te tuutte kisaamaan! Okei. Eli ohjaaja ei kohtele möllikoiria (mölli = harjoitteleva, ei-kisaava) eri tavalla.

Agitalkoot ja kisainnostus

Marraskuun alussa osallistuin ensimmäistä kertaa Tamskin agitalkoihin. Tamskin jäsenillä on talvikaudessa noin 12 tunnin talkoovelvoite, jota lähdin suorittamaan Tamskin 1- ja 2-luokan agilitykisoihin. Olisin halunnut toimia ratavirkailijana, jotta olisin nähnyt ratoja ja suorituksia, mutta nuo työt olivat jo varattu. Siispä osallistuin ilmoittautumiseen, joka oli muuten niiiiiin hektistä touhua että meinas tukka lähteä päästä. No joka tapauksessa, kun ilmoittautuminen oli ohi, pääsin hieman näkemään ratasuorituksia (joskin 2-luokan) ja ilokseni huomasin, että olisin halunnut radalle. Kroppa teki luonnostaan ohjausliikkeitä radan vieressä ja nytkähteli omituisesti :D Varmaan muillakin, jotka seurasivat joten tuskin kukaan minua hulluna piti. Eli siis tuli fiilis, että vitsit minäkin haluan kokeilla! Olin sikäli yllättynyt, että Asbelin kanssa käydyt koiranäyttelyt ovat ollaan niin suurta jännitystä että vielä pari vuotta viimeisen näyttelyn jälkeenkin astuminen näyttelyalueelle (ilman koiraa siis) saa sydämen pamppailemaan ja sykkeen nousemaan. Tietenki tilanne on aivan toinen sitten jos ja kun joku päivä käymme Sulon kanssa kisaamassa, mutta positiivinen kokemus joka tapauksessa tuo agikisoissa käynti.

Tuossa kappaleessa sentään oli aasinsilta eli takaisin agitreenehin ja kisaamiseen. Eli siis nyt mennään treenehin sillä mielellä, että joku päivä kisataan! Oli ihan sikahyvä fiilis mennä seuraaviin treenehin ja oli sellainen maailmanvalloittaja fiilis kun Sulon kanssa mentiin vuorollamme radalle. Näin sielunisilmin kuinka lennämme hienosti kaikkien esteiden yli ja valssaamme hypyltä hypylle. No, back to reality. Alku meni hyppy, hyppy, putki, kepit hyvin mutta kun tultiin renkaalle (jonka läpi koiran pitäisi siis hypätä) niin Sulo päättikin, että hei, tästä renkaan ja kehikon välistäkin voi mennä! No, suorituksen pysäytys ja uudestaan renkaalle. Ja taas renkaan ja kehikon vierestä. Whaat? Sulo osaa kyllä mennä renkaan. Meillä on harjoituksissa periaate, että jokin este mennään väärin, pitäisi se kyseinen este suoritaa sitten ainakin kolme kertaa putkeen puhtaasti, että koiralle jää mieleen tuo oikea suoritus. No, siinä sitten hinkattiin sitä vitsin rengasta sitten puolet ajasta. Hienosti takaisin jalat maan pinnalle. Ei ehkä ihan vielä olla kisaamassa...

Asbel ja häiriötreeni

Olen päättänyt ottaa Asbelin mukaan Sulon agitreenehin, koska käynnit ihmisten- ja koirienilmoilla ovat hyvin rajatut ja Asbelin kanssa niitä pitäisi harjoitella (siis reagoimista muihin koiriin). Asbelia kiinnostaa kastroinnin jälkeen (tuosta on siis jo 1,5 vuotta aikaa) ruoka ihan eri tavalla, joten ainakin teoreettisella tasolla voisi jotain harjoitellakin kun motivaatiota (teoriassa) voisi ruokaa kohtaan löytyäkin.

Tavaksi on nyt tullut, että menemme ajoissa hallille ja käymme Asbelin kanssa käyskentelemässä ensin ja sitten Sulon lämmittely ja lopuksi Sulon suorituksen jälkeen vielä Asbelin kanssa käyskentelyä hallin pihassa.

Ensimmäisellä kerralla Asbel kontista pihalle ja perinteinen piippauskonsertti. Joskin huomaa, että Asbelkin on rauhoittunut ja ikää tulee (lähestyy kuutta), että reaktiot ovat laimeampia (toki varmasti harjoitelullakin on merkitystä). Sen olen myös huomannut, että Asbelille kaikkein vaikein tilanne on se, että ollaan paikoillaan. Silloin reaktiotkin ovat vahvempia. No, parkkipaikalle lähdimme heti liikkeelle ja tästä johtuen piippaus jäi melkein heti pois. Elekieli oli selkeästi jännittynyt ja tarkkaileva. Yritin saada kontaktia sanomalla "katso", jota ollaan ihan ensimmäisestä pentupäivästä harjoiteltu (ruokakippo laskeutuu ainoastaan katsekontaktista, ulos pääsee ainoastaan katsekontaktista, kontista pääsee pihalle ainoastaan katsekontaktista ym). Ei mitään. No tämä ei varsinaisesti yllätä, sillä kontaktin saaminen Asbeliin onkin ollut häiriötilanteessa aina se vaikein. Asbel kuulee kyllä ja esim. istuu jos sitä pyytää, mutta katseen irroittaminen toisesta koirasta, voi se on niin vaikeaa.

No, jotain olen Asbelin kanssa kuitenkin oppinut ja yrittänyt tulla itse nokkelammaksi. Opetin aikuiselle Asbelille toisen käskyn "koppi" eli yksinkertaisesti makkara lentää suuhun. Tämä uusi käsky toimii itse asiassa paljon paremmin ja tämän muistasessani siellä hallin pihassa, kokeilin häiriötilanteessa innoissani hihkaista "koppi". Ja pum. Asbel kääntyi katsomaan! Hurraa hurraa. Ette usko, kuinka hienolta tuntuu kun muulipää ottaa kontaktia sellaisessa tilanteessa kun lähellä on muita koiria. Monia teistä voi naurattaa koska tämän tason treeniä tehdään ehkä ihan pienten pentujen kanssa, mutta meille se on suuri asia. Kontaktin pituus on toki lyhyt, mutta jo se tieto, että Asbel kykenee luopumaan katseesta toiseen koiraan, edes kahdeksi sekunniksi, on minulle paljon suurempi kuin, no edes keksi tähän nyt mitään, mutta iso juttu joka tapauksessa.

Jatkoimme kävelyä ja "koppi" kontakti toimi joka tilanteessa. Siis aivan mahtavaa! Sulon treenin jälkeen uusintakierros Asbelin kanssa ja selvästi kontissa oleilu ja yksi kierros takana ovat Asbelin kierroksia laskeneet. Mennään uudestaan ja homma toimii hyvin. Läheltä menevä beagle räyhää Asbelille, mutta poika ei reagoi, haistelee lähellä maata ja merkkailee. Jotain on tehty oikein.