Retkeilyä

Katajajärven pitkä vaellus

Kahden tuttavaperheen kanssa oli sovittu makkaranpaistoa ja retkeilyä Kangasalan Katajärvellä. Alkuperäinen ajatus oli jättää koirat kotiin, koska kaunis syyspäivä varmasti houkuttelisi paikan päälle paljon muitakin ulkoilijoita ja koiria myös. Ja kun tietää meidän poikien reaktion muihin koiriin, voisi olla helpompi jättää pojat kotiin. Kaksi eteisessä tuijottavaa nappisilmää käänsi vaa'an kuitenkin järjen puolelta tunteen puolelle ja koirat ikionnellisina hyppäsivät konttiin. Pojat oli lenkitetty aamulla joten ehkäpä suurin energia olisi poissa. 

Luota navigaattoriin

Tiedossa oli, että parkkipaikalta ei olisi kuin muutaman sadan metrin matka laavulle, joten treffipaikaksi oli sovittu parkkipaikka, josta huiman pitkä vaellus lähtisi. No, luotimme navigaattoriin ja matkan edetessä tie alkoi käydä kovin kiviseksi ja pieni epäilys alkoi hiipiä josko olisimme oikeassa paikassa. Emme olleet. Olimme tulleet toiselle puolelle lampea, tosin nopea tarkastelu osoitti, että olimme 100 metrin päässä laavusta ;) Kävikin sitten niin, että toinenkin perhe tuli tähän väärään paikkaan ja yhdessä aloitimme pitkän ja rankan 100 metrin vaelluksen kohti laavua. 

Koiria

50 metriä mäkeä ylös ja 50 metriä mäkeä alas ja olimme perillä. Elämäni rankin vaellus. Onneksi mukana oli eväsleipiä, makkaraa ja korvapuusteja, muutoin olisi voinut olla hapoilla..

Minun vaellukseni tosin meinasi pysähtyä jo 50 metrin jälkeen kun mäen päällä huomasin, että laavulla on muita koiria. Olihan se toki odotettavaa, mutta hetken jo pohdin josko kuitenkin veisin koirat autoon kun Asbelin bravuuri eli piippauskonsertti alkoi mäen päällä. Isäntä kävi kyselemässä josko toisia koiranomistajia häiritsisi meidän rontit. Muut näyttivät vihreää valoa, ja päätin ottaa riskin (lähinnä omien hermojeni kanssa) ja laskeuduin laavulle koirien kanssa.

Asbelin piipauskonsertista taidonnäyte

Toiset koirat sijaitsivat laavun toisella puolella, joten tilanne oli rauhallinen. Muutama vilaisu sai Asbelissa pienen piippireaktion aikaan, mutta suurimmat piippaukset ja ulinat jäivät mäen päälle. Ihmisiä oli todella paljon ja makkaranpaistopaikalle sai ihan jonottaa, mutta minun energia meni lasten ja koirien vahtimiseen. Suloa kiinnosti lähinnä makkarapaikka ja Asbelia muut koirat, joita vähitelle tuli lisää. Parhaimillaan pienellä paikalla taisi olla seitsemän koiraa, mutta taisi tulla sellainen "näyttelyefekti", että kun koiria alkaa olla paljon, ei niihin enää hirveästi jaksa reagoida. Parin metrin päässä ollut cockerspanieli ei enää saanut suuria tunteita aikaan (tässä vaiheessa paikan päällä oltiin oltu jo pari tuntia).

 

                                                                                     Laavun kingit

Pennun kohtaaminen

Paikalla oli myös pieni parsonrusselinterrieri, joka oli energinen pakkaus. Pennun omistaja sanoi, ettei häntä ollenkaan haittaisi jos pentu pääsisi vähän haistelemaan uusia koiria. Asbelin  kanssa päätettiin mennä hieman pentua haistelemaan. Asbel on aina ollut todella hienosti pentujen kanssa, joten uskalsimme hyvillä mielin käydä pennun juttusilla. Pentu ei pelännyt Asbelia, mutta varmuuden vuoksi kelli maassa ja antoi Asbelin haistella. Innostuksissaan Asbel kerran haukahti ja sitä pentu hieman säikähti. Kaiken kaikkiaan uskon kuitenkin, että oli pennulle mukava kokemus etteivät kaikki suuret ja mustat koirat (siis yleisen käsityksen mukainen) koirat ole vihaisia.

                                                                                    "mä olen niin pienoinen"

Sulon kanssa kävimme myös. Imutin varalta Sulon namin kanssa pennun luokse (Sulon reaktiot pentuihin kysymysmerkki). Sulo ei huomannut mitään muuta kuin ruoan. Koirien nenät osuivat yhteen eikä kumpaakaan kiinnostanut muu kuin nami. Hieman Sulon elekieli jännittyi, mutta muutoin hyvin neutraali kohtaaminen. 

Kaiken kaikkiaan päivä oli mukava ja teki meidän pojillekin hyvää taas vähän nähdä koiria ja olla ihmisten ilmoilla. Vaikka vaellusta oli vaan huimat 100 metriä edestakaisin, olivat pojat ihan poikki kun päästiin takaisin autolle. Sen verran kuitenkin ottaa koville varsinkin Asbelilla kun 

hän jatkuvalla syötöllä tarkkailee tilanteita, ihmisiä ja koiria, joten aivojumppaa oli siinä kolmessa tunnissa ihan tarpeeksi. Huomaa taas, ettei koiria juurikaan liikunta väsytä vaan tuo aivojen käyttö. 

Hakua à la Sulo

Hakua Sulon näkökulmasta

Alun perin olin ilmoittanut ainoastaan Asbelin Pirkanmaan sennen hakukurssille. Ajattelin, että "vääränrotuiset" eivät kurssille kuulu ;) ja toisekseen Sulolla on jo viikottainen agilityharrastus. Ennen toista hakukertaa Asbel kuitenkin loukkasi metsässä tassunsa ja sai anturaansa syvän vekin. Poika jätettiin lepäilemään kotiin ja tilalle kaapattiin varakoira Sulo (uskalsin kysyä Sulon ottamista mukaan, kun huomasin, että muillakin hakuilijoilla on sennenrodun lisäksi "vääränrotuinen" mukana ;)) kokeilemaan onneaan haussa.

Makkararinki

Sulollekin päätettiin tehdä alussa makkararinki, että tilanne olisi mukava ja mieluisa koiralle. Sulon makkararinkikokeilu oli hyvin toisenlainen kuin Asbelilla. Sulon on jossain määrin ohjaajariippuvainen (Asbelin vastakohta) ja tarvitsee monissa tilanteissa tukea ja neuvoa kuinka tulisi toimia. Olemme Sulon (ja Asbelin) kanssa paljon harjoitelleen luopumista ja sitä, että koirien ja ihmisten luokse ei mennä, joten tilanne oli alkuun Sulolle vaikea. Makkararingissä kun omistaja ei reagoi vaan antaa koiran vapaasti mennä häntä kutsuvien ihmisten (joilla siis makkaraa kädessä). Sulo oli hämillään ja tuli kiltisti eteeni istumaan ikään kuin sanoen, että mamma mä tiedän kyllä ettei noiden luokse saa mennä ;) Rohkaisun ja vapautuskomennon jälkeen Sulon uskalti hieman varoen mennä ihmisten luokse. Selkeästi Sulo oli ensimmäisellä kerralla hieman epävarma, koska tilanne oli kaikella tavalla uusi. Kuitenkin hetken epäröinnin jälkeen Sulo kävi jokaisen luona herkkuja hakemassa.

Itse hakua

Sulon kanssa ensimmäinen kokeilu tehtiin niin, että maalimies juoksi koiraa innostaen piiloon ja Sulo lähetettiin pian perään. Sulo lähti reippaasti, mutta hieman vierasti vierasta ihmistä metsässä. Namin houkuttelemana meni kuitenkin perille. Maksalaatikko toimi palkkana erinomaisesti.

Toinen maalimies meni piiloon niin, ettei Sulo nähnyt hänen piiloutumistaan. Hetken juteltuamme päästiin Sulon liikkelle käskyllä "ukko" (sama käsky molemmilla koirilla). Vielä haku oli sen verran uusi juttu, ettei Sulo ihan muistanut mitäs tässä nyt tehtiin (ja väli siitä kun maalimies meni piiloon ja koira vapautettiin oli liian pitkä) joten maalimiehen piti antaa lyhyt äänimerkki. Sulo hämääntyi äänimerkistä sen verran, että pysähtyi kesken juoksun. Siinä vaiheessa lähdin kävelemään rauhallisesti koiraa kohti ja lähelle päästyäni rohkaisin koiraa jatkamaan hakua. Sulo totteli ja jatkoi matkaansa. Maalimies löytyi ja palkka maistui.

Kolmas haku oli jo sitten ihan kunnon suoritus. Kaksi suoritusta oli takana ja kunnolla nostattamalla ja innostamalla Sulo sitten sai juonen päästä kiinni ja reippaasti ja hienosti löysi kolmannen maalimies.

Kaikki kuvat hausta ovat tasoa nämä...

Analyysia

Oli sattumaa, että Asbelin vamman vuoksi Sulo pääsi kokeilemaan hakua, mutta hyväpä sattuma olikin. Haussa koiran pitää pystyä työskentelmään itsenäisesti, joten tekee Sulolle tosi hyvää, ettei omistaja ole koko ajan vieressä kertomassa miten pitää toimia, vaan koira joutuu käyttämään omia aivosolujaan. Asbel on aina ollut hyvin itsenäinen koira ja hän toimii loistavasti tilanteissa, joissa hän itse joutuu tekemään ratkaisuja. Näiden vuoksi Asbelilla on mennyt mm. karhutesti ja MH-luonnekuvaus erinomaisesti. 

Sulo puolestaan tukeutuu ohjaajaan taas jossain määrin liikaa. Monessa harrastuksessa ja koulutustilanteissa tämä on hyvä, koska hän kuuntelee koko ajan ja ottaa kontaktia. Kuitenkin sellainen itseinäinen ja rohkea työskentely on jossain tilanteissa toivottavaa joten haku sopii oivana virikkeenä siihen suuntaan. 

Eli jatkossa haussa ovat mukana molemmat pojat. Tekee molemmille tosi hyvää!

- Tuoltako haetaan?

 - No ei todellakaan..