Kolme vuotta sitten kauniina elokuisena päivänä Asbel räjäytti potin ollen Sennen erkkarissa (Sveitsinpaimenkoirien erikoisnäyttely) näyttelyn paras grosseuros. Kyseessä oli suuri näyttely, neljättäkymmennettä grossea, joten syystäkin tätä saavutusta on kotona fiilistelty ja hehkutettu. Vuotta myöhemmin lähti Asbelin miehuudet ja näyttelynauha ja tamineet pakattiin varaston laatikon uumeniin.
Kun Sennen erkkari järjestettiin Tampereella elokuun lopussa, siskoni, joka menestyksekkäästi esitti Asbelin erkkarissa Hyvinkäällä ehdotti että haluaisi viedä Asbelin kotikoirakehään (kehä koirille, jotka syystä sai toisesta eivät pääse osallistumaan tavalliseen näyttelyyn). Ajatuksena oli joka tapauksessa mennä näyttelyyn, eikä itsellä ollut fiilistä esittää koiraa, totesin, että ollos hyvä vaan ja antaa mennä. Niin, ja se näyttelyhihnakin löytyi varastosta!
Monen tekijän summana saavuin Teivo raviradalla kontissa Asbel ja takapenkillä kaksi pientä lasta. Jee. Olin kolme kertaa aiemmin käynyt lasten näyttelyissä todeten että nevö again. No, tässä sitä taas oltiin näyttelypaikalla kahden lapsen, ja tällä kertaa vielä koiran kanssa. Ennen autonoven avaamista pieni ristinmerkki kädellä rintaan, huokaus ja menoksi. Kumpi kiihtyisi näyttelyssä enemmän: äiti vai koira?
Ensin lapset ulos autosta. Älä avaa ovea, ennen kuin annan luvan, huutoni kaikuu läpi parkkipaikan. Äidin ensimmäinen kiihtyminen. Äiti 1- Asbel 0. Älä juokse sinne kun voi tulla autoja! Äiti 2 - Asbel 0. Tokihan koira oli vielä kontissa, mutta aiemmissa näyttelyissä vinkuminen ja piippaaminen on alkanut jo kontissa. Pian vasemmalta lähestyy iso berniuros, joka tulee aivan auton viereen antamaan kontin vieressä seisovalle tytölleni pusun. Tässä vaiheessa odotan, että auto heiluu ja kontista alkaa vähintäänkin murina tai haukkuminen. Ei mitään. Whaat? Nada. Äiti kiihtyy jo valmiiksi, vaikkei tarvitsisi. Äiti 3 - Asbel 0.
Asbelin kanssa on käyty ihmisten ilmoilla viimeisen kahden vuoden aikana ehkä abaut viisi kertaa. En oikein tiedä mitä odottaa. Koira kontista ulos ja lapset ruotuun (hah, not possible). Parkkipaikan vasemmalta lähestyy appe (Appenzellinpaimenkoira). Pyydän Asbelia ottamaan kontaktin itseeni ja hän kääntyy kuin olisi aina toiminut niin. Hämmästyn, siis todella hämmästyn. Onko todella niin, että vihdoin meidän kastroitu kuusi vuotias uros on siinä pisteessä, että voimme rauhassa kävellä kun muita koiria on läsnä? We'll see.
Matka näyttelypaikalle jatkuu. Luojan kiitos ollaan ulkona joten lapset saavat juosta ja kirmailla. Rokotustarkastuksessa on ruuhkaa ja koiria, ensimmäinen lievä kiihtyminen ja piippaus Asbelilta. Äiti 3 - Asbel 1. No, Asbelin mittakaavassa hyvin lievä piippaus, joten otetaan puoli pistettä pois. Äiti 3- Asbel 0,5. Tässä vaiheessa taisi tulla jotain komentamista lasten suuntaan, että älä koske toisten koiriin ilman lupaa (jota lapset kyllä melko hyvin kunnioittavat). Äiti 4-Asbel 0,5.
Sen verran jännitystä ja kiihtymystä on ilmassa, että ensimmäinen henkilö joka lähestyy ja tulee juttelemaan saa vastaansa Asbelin muutaman haukun. Yksi piste Asbelille. Kyseinen henkilö on kiinnostunut rodusta ja vieläpä uroksista. Totean, että tällainen tämä on. Taustalla kävelee toinen grosseuros, jolla on kuonopanta. Joo, grosseuros voi antaa haastetta ;) Matka jatkuu kehän laidalle. Asbel kävelee nätisti, ei vedä, ei hauku. Ei toki ole täysin rentonakaan, mutta erittäin mallikkaasti sanoisin, että matka jatkui kehän laidalle. Eli tilanne Äiti 4 - Asbel 1,5.
Ilmoittautuminen kotikoirakisaan meni viime tinkaan. Ilmolappu oli jo viety kehäsihteerille, mutta ehdin vielä mukaan. Siskoa ei näy ja kehä on alkamassa. Pikainen soitto vain todetakseni, että kellonajasta on tullut väärinkäsitys eikä sisko ehtisikään kehään. Aivot raksuttaa. Mitä tehdä? Olin jo ehtinyt ilmoittaa Asbelin kehään ja kuulutuskin tuli jo, missä koirien nimet mainittiin. Lapset kirmailevat kehän laidalla ja aivot edelleen raksuttaa. Olin jo huutamassa kehäsihteerille, että taidamme sittenkin jättää väliin. Itselläni ei alunperinkään ollut ajatusta mennä kehään koiran kanssa.
No syteen tai saveen, mennään nyt sitten kun kerran kun tänne on tultu. Näyttelypanta jäi kiireen tohinassa reppuun ja meitsi hyppää koiran kanssa kehään. Asbelin edessä oli vilkas nuori (?) appe, joka haukkumisellaan ja innostuneisuudellaan sai Asbelissa kierrokset kohoamaan. Seisominen meni melko järkevästi, tosin minun energiani ja huomioni meni lasten komentamiseen ja vahtimiseen, joten tässä vaiheessa molemmille yksi piste. Äiti 5 - Asbel 2,5. Tiedoksi itselleni: älä ikinä yritä tehdä jotain tällaista; esittää koiraa ja vahtia kahta pientä lasta samalla. Välillä juoksevat kehään ja pois. Äiti karjuu kehässä. Suomalaista unelmaa. Lopulta joku muukin käy sanomassa lapsille jotain. Hävettää.
Juokseminen ei sujunut Asbelilta ollenkaan. Edessä oleva appe oli liian kiinnostava ja koko kehäjuoksu oli silkkaa vetämistä. Ollaankohan me ikinä oltu ennen kehässä? Asbelille piste ja tilanne 5 - 3,5. Uusi seisotus ja tuomari tulee juttelemaan. Asbelilla heiluu häntä ja tuomari toteaa jotain sen olevan sosiaalinen. Sitten tuleekin kättely ja pois. Olisin ehkä kotikoiraluokasta huolimatta olettanut, että tuomari olisi katsonut koirat yksi kerrallaan ja katsonut esim. hampaat jne. Meille sillä ei ollut mitään väliä, mutta kehässä oli pentuja, joiden omistajat mieleläään olisivat ottaneet tällaista kokemusta vastaan.
Voin kertoa, että kierrokset olivat sen verran itselläni koholla (lasten takia), että loppunäyttely menikin sitten kierrosten laskemiseen. Asbel oli tosi hienosti loppuajan. Koko näyttelyssä ei yhtään rähinää tai murinaa, ei vetämistä (paitsi kehässä). Todella hienosti meni! Mehän voidaan mennä kohta eläkeiän kunniaksi vaikka rallytokokurssille!
Summa summarum äiti hävisi "kiihdytysajot" ja Asbel sai perheen sisäisen ruusukkeen. Koira käyttäytyi paremmin kuin äiti.
Niin ja huomasitteko että blogikirjoituksessa ei ollut yhtään kuvaa? Eipä tullut mieleen ottaa kuvia verenpaineen huidellessa taivaita ;)
Kun Sennen erkkari järjestettiin Tampereella elokuun lopussa, siskoni, joka menestyksekkäästi esitti Asbelin erkkarissa Hyvinkäällä ehdotti että haluaisi viedä Asbelin kotikoirakehään (kehä koirille, jotka syystä sai toisesta eivät pääse osallistumaan tavalliseen näyttelyyn). Ajatuksena oli joka tapauksessa mennä näyttelyyn, eikä itsellä ollut fiilistä esittää koiraa, totesin, että ollos hyvä vaan ja antaa mennä. Niin, ja se näyttelyhihnakin löytyi varastosta!
Monen tekijän summana saavuin Teivo raviradalla kontissa Asbel ja takapenkillä kaksi pientä lasta. Jee. Olin kolme kertaa aiemmin käynyt lasten näyttelyissä todeten että nevö again. No, tässä sitä taas oltiin näyttelypaikalla kahden lapsen, ja tällä kertaa vielä koiran kanssa. Ennen autonoven avaamista pieni ristinmerkki kädellä rintaan, huokaus ja menoksi. Kumpi kiihtyisi näyttelyssä enemmän: äiti vai koira?
Siirtyminen autolta kehille
Ensin lapset ulos autosta. Älä avaa ovea, ennen kuin annan luvan, huutoni kaikuu läpi parkkipaikan. Äidin ensimmäinen kiihtyminen. Äiti 1- Asbel 0. Älä juokse sinne kun voi tulla autoja! Äiti 2 - Asbel 0. Tokihan koira oli vielä kontissa, mutta aiemmissa näyttelyissä vinkuminen ja piippaaminen on alkanut jo kontissa. Pian vasemmalta lähestyy iso berniuros, joka tulee aivan auton viereen antamaan kontin vieressä seisovalle tytölleni pusun. Tässä vaiheessa odotan, että auto heiluu ja kontista alkaa vähintäänkin murina tai haukkuminen. Ei mitään. Whaat? Nada. Äiti kiihtyy jo valmiiksi, vaikkei tarvitsisi. Äiti 3 - Asbel 0.
Asbelin kanssa on käyty ihmisten ilmoilla viimeisen kahden vuoden aikana ehkä abaut viisi kertaa. En oikein tiedä mitä odottaa. Koira kontista ulos ja lapset ruotuun (hah, not possible). Parkkipaikan vasemmalta lähestyy appe (Appenzellinpaimenkoira). Pyydän Asbelia ottamaan kontaktin itseeni ja hän kääntyy kuin olisi aina toiminut niin. Hämmästyn, siis todella hämmästyn. Onko todella niin, että vihdoin meidän kastroitu kuusi vuotias uros on siinä pisteessä, että voimme rauhassa kävellä kun muita koiria on läsnä? We'll see.
Matka näyttelypaikalle jatkuu. Luojan kiitos ollaan ulkona joten lapset saavat juosta ja kirmailla. Rokotustarkastuksessa on ruuhkaa ja koiria, ensimmäinen lievä kiihtyminen ja piippaus Asbelilta. Äiti 3 - Asbel 1. No, Asbelin mittakaavassa hyvin lievä piippaus, joten otetaan puoli pistettä pois. Äiti 3- Asbel 0,5. Tässä vaiheessa taisi tulla jotain komentamista lasten suuntaan, että älä koske toisten koiriin ilman lupaa (jota lapset kyllä melko hyvin kunnioittavat). Äiti 4-Asbel 0,5.
Sen verran jännitystä ja kiihtymystä on ilmassa, että ensimmäinen henkilö joka lähestyy ja tulee juttelemaan saa vastaansa Asbelin muutaman haukun. Yksi piste Asbelille. Kyseinen henkilö on kiinnostunut rodusta ja vieläpä uroksista. Totean, että tällainen tämä on. Taustalla kävelee toinen grosseuros, jolla on kuonopanta. Joo, grosseuros voi antaa haastetta ;) Matka jatkuu kehän laidalle. Asbel kävelee nätisti, ei vedä, ei hauku. Ei toki ole täysin rentonakaan, mutta erittäin mallikkaasti sanoisin, että matka jatkui kehän laidalle. Eli tilanne Äiti 4 - Asbel 1,5.
Kotikoiraluokka
Ilmoittautuminen kotikoirakisaan meni viime tinkaan. Ilmolappu oli jo viety kehäsihteerille, mutta ehdin vielä mukaan. Siskoa ei näy ja kehä on alkamassa. Pikainen soitto vain todetakseni, että kellonajasta on tullut väärinkäsitys eikä sisko ehtisikään kehään. Aivot raksuttaa. Mitä tehdä? Olin jo ehtinyt ilmoittaa Asbelin kehään ja kuulutuskin tuli jo, missä koirien nimet mainittiin. Lapset kirmailevat kehän laidalla ja aivot edelleen raksuttaa. Olin jo huutamassa kehäsihteerille, että taidamme sittenkin jättää väliin. Itselläni ei alunperinkään ollut ajatusta mennä kehään koiran kanssa.
No syteen tai saveen, mennään nyt sitten kun kerran kun tänne on tultu. Näyttelypanta jäi kiireen tohinassa reppuun ja meitsi hyppää koiran kanssa kehään. Asbelin edessä oli vilkas nuori (?) appe, joka haukkumisellaan ja innostuneisuudellaan sai Asbelissa kierrokset kohoamaan. Seisominen meni melko järkevästi, tosin minun energiani ja huomioni meni lasten komentamiseen ja vahtimiseen, joten tässä vaiheessa molemmille yksi piste. Äiti 5 - Asbel 2,5. Tiedoksi itselleni: älä ikinä yritä tehdä jotain tällaista; esittää koiraa ja vahtia kahta pientä lasta samalla. Välillä juoksevat kehään ja pois. Äiti karjuu kehässä. Suomalaista unelmaa. Lopulta joku muukin käy sanomassa lapsille jotain. Hävettää.
Juokseminen ei sujunut Asbelilta ollenkaan. Edessä oleva appe oli liian kiinnostava ja koko kehäjuoksu oli silkkaa vetämistä. Ollaankohan me ikinä oltu ennen kehässä? Asbelille piste ja tilanne 5 - 3,5. Uusi seisotus ja tuomari tulee juttelemaan. Asbelilla heiluu häntä ja tuomari toteaa jotain sen olevan sosiaalinen. Sitten tuleekin kättely ja pois. Olisin ehkä kotikoiraluokasta huolimatta olettanut, että tuomari olisi katsonut koirat yksi kerrallaan ja katsonut esim. hampaat jne. Meille sillä ei ollut mitään väliä, mutta kehässä oli pentuja, joiden omistajat mieleläään olisivat ottaneet tällaista kokemusta vastaan.
Voin kertoa, että kierrokset olivat sen verran itselläni koholla (lasten takia), että loppunäyttely menikin sitten kierrosten laskemiseen. Asbel oli tosi hienosti loppuajan. Koko näyttelyssä ei yhtään rähinää tai murinaa, ei vetämistä (paitsi kehässä). Todella hienosti meni! Mehän voidaan mennä kohta eläkeiän kunniaksi vaikka rallytokokurssille!
Lopputulos
Summa summarum äiti hävisi "kiihdytysajot" ja Asbel sai perheen sisäisen ruusukkeen. Koira käyttäytyi paremmin kuin äiti.
Niin ja huomasitteko että blogikirjoituksessa ei ollut yhtään kuvaa? Eipä tullut mieleen ottaa kuvia verenpaineen huidellessa taivaita ;)