Mehän ei kilpailla...
Tämä blogipostaus käsittelee ainoastaan Suloa. Anteeksi Asbel, mutta nyt sinä olet sivuosassa. Kuten aiemmissa postauksissa on tullut ilmi, Sulon kanssa agilitykärpänen iski syyskuussa 2015. Tuolloin kävimme alkeis- ja jatkokurssin Ylöjärvellä ja siirryimme vakituiseen viikkoryhmään Tampereen Seudun koirakerhon (Tamsk) tiloihin Niihamaan tammikuussa 2016.
Kun ensimmäisen kerran kyselin pääsyä Tamskin viikkoryhmään kerroin, että olemme aloitteleva möllikoira (ei-kisaava) eikä meillä ole mitään kisa-aikeita. Olisiko tällaisella hönstäävällä parilla mahdollista päästä viikkoryhmään? Ohjaaja sanoi, että hänelle tärkeintä on, että koiralla on kivaa eikä kaikilla ole tarvetta kisata tai tavoitella kisaamista. Itse asissa ryhmässämme taitaa edelleen olla kaikki möllikoiria, joten rima aloittaa ryhmässä oli mukavan matala.
Harjoittelu pääsi hyvään vauhtiin mölliryhmässä ja muutaman kuukauden jälkeen kysyin, joska ohjaaja neuvoisi/ohjeistaisi meitä toisella tavalla, jos joskus ajattelisimme kisata. Muutaman kuukauden jälkeen siis ensimmäisen kerran kävi mielessä, että entäs jos sitä joskus kävisi vaikka kokeilemassa kisoja, toki ensin epävirallisia sellaisia. Ohjaaja naurahti ja totesi, että KUN te joskus kisaatte, niin kyllä, hän ohjeistaa myös möllikoiria samalla tavalla kuin kisaaviakin koiria.
Tuolloin päätin, että jos ja kun joskus osaamme kaikki esteet niin sitten harkitsen kisaamista. Mutta siihen asti vain harjoitellaan.
Epäviralliset agilitykisat eli epikset
Tammikuussa 2017 oli ensimmäinen kerta, reilun vuoden harjoittelun jälkeen, kun totesin, että nyt ainakin teoriassa osaamme kaikki esteet: keinu sujui, kepit menivät jotenkuten, koira on hyvin kontaktissa jne. Ostin kuitenkin vielä vuodelle 2017 harrastaja C-lisenssin, sillä en ajatellut, että vielä vuonna 2017 olisi se hetki kun ensimmäisen kerran tuomari viheltäisi pilliin ja antaisi lähtöluvan.
Helmikuussa huomasin, että Tamsk järjestää epäviralliset agikisat. Päätin heti käydä kokeilemassa tositoimia. Olinhan kova jännittäjä näyttelyissä, joten hieman mietitytti etukäteen josko jännittäminen pilaisi myös kisaamisen agipuolella. Vuorossa oli ensin minit ja medit, joten sain rauhassa katsoa muiden koirian suoritusta ja ilokseni huomasin, että ainoastaan innolla odotin omaa vuoroani (toisin kuin näyttelyissa, joissa ekat painajaiset alkoivat jo kuukausi kaksi ennen heti kun ilmo oli laitettu menemään...). Rata vaikutti aavistuksen verran kinkkiseltä ja eniten kysymysmerkkejä herätti itselläni rataantutustuminen. Harjoituksissa saamme rauhassa katsoa radan ja mietimme ohjaajan kanssa ohjauskuvioita eri kohdissa. Ensimäistä kertaa olin siis tilanteessa, että itse piti päättää miten kussakin kohdassa koiraa ohjataan.
Maksien rataantutustuminen alkoi. Sydän pamppaili, mutta lähinnä innostuksesta. Oli viisi minuttia aikaa tutusta rataan. Koska kyseessä oli epikset, ei rata ollut tietenkään vaikeimmista päästä, mutta muutama haastava kohta siinä oli, jossa mietin ohjausliikkeitä. Hieman katselin mitä muut tekevät ja "kuivaharjoittelevat" ja totesin, että melko samoilla ohjausliikkeillä muutkin ovat etenemässä rataa.
Rataantutustuminen päättyi ja koira autosta halliin ja odottamaan omaa vuoroa. Olimme toiseksi viimeisenä vuorossa, joten saimme vielä hetken odotella ja sitten asemiin! Sulolle käsky "kukkuu" (= koira menee asemiin jalkojen väliin, jolloin koiran saan asemoitua kulkusuuntaan hyvin) ja odota -käsky. Muutaman askel eteenpäin ja sitten menoksi. Etenimme itsellemme tuttuun tyyliin hyvin hitaasti, mutta varmasti. Hyppy hyppy putki putki -yhdistelmä menee hienosti. Seuraavan hyppy myös. Sitten tulee A, jossa tulee ensimmäinen kontaktivirhe. Seuraava hyppy ja putki ja hyppy oikein. Sitten tulee ilmeisesti joku omituinen ohjausvirhe, koska Sulo yllättäen tekee takaakierron yhdellä hypyllä, jonka mielestäni ohjaan ihan normaalisti. No, koska ollaan epiksissä, ei tule hylkäävää virhettä vaan ainostaan virhepisteitä, joten matka jatkuu puomilta kepeillä, jotka molemmat menee hienosti (sisäinen hurraa huuto, koska kepit ovat meille suurin haaste!). Sitten loppuradan hypyt ja viimeistä edellinen rengas, jonka Sulo päättää mennä renkaan ja raamin välistä. Tämä on ollut harjoituksissa tyypillinen virhe. Rengas uusiksi ja viimeisen hypyn myötä maaliin. Saitteko mielikuvan radasta? :)
Maalissa oli aivan loistava fiilis! Meillä oli radalla superhauskaa ja muutamaa virhettä lukuunottamatta tunne oli rennon sama kuin harjoituksissa joten sain ensimmäisen varmuuden siitä, että ehkä voisimme joskus vielä kisata.
Viralliset agilitykisat 21.6.2017
Virallisia kisoja seurasi vielä kahdet epäviralliset kisat. Niistä ei tässä sen tarkempaa raporttia, muuta kuin että kolmesta lähdöstä kaksi nolla tulosta saivat aikaan sen, että mietin jo ensimmäisiä virallisia kisoja. Miltä tuntuisi olla virallisissa kisoissa? Jännittäisikö siellä sitten kuitenkin enemmän kuin epiksissä? Monia kysymyksiä risteili mielessä, mutta koska oma seura järjesti kisat, päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja ilmoitin Sulon ensimmäisiin kisoihin. Sitä ennen oli kuitenkin paperityötä, koska Sulo piti ilmoittaa Kennelliiton fix-rekisteriin ja lisenssi piti muuttaa A-kisalisenssiksi. Aikaa ei ollut paljon, koska kisoihin oli aikaa ainostaan viikko!
Kisapäivä valkeni ja perhoset lentelivät vatsassa. Onneksi hyvin rauhallisesti ja organisoidusti, eikä joukolla päin seiniä kuten näyttelyaamuisin :D Tiesin, että kyseessä on isot kisat. Pelkästään maxikoiria oli yli 30! Lähtöjä olisi kaiken kaikkiaan kolme A, B ja C, joista viimeinen oli hyppyrata. Ohjaaja oli ohjeistanut edellisellä viikolla, ettei kannata laittaa suuria tavoitteita ekoihin kisoihin. Pääasia, että jäisi hyvä fiilis jne.
B-rata
Tämä ajatus takaraivossa suuntasin ensimmäisen radan (joka meillä B-rata) rataantutustumiseen. Radalla oli ruuhkaa, koska kaikki reilu 30 henkeä olivat samaan aikaan tutkimassa radan kommervenkkejä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että alkuun menimme pitkälti jonossa ja suurin osa teki ohjausliikkeet samalla tavalla. Seurailin hieman muita, koska itselläni ei ole vielä kisavarmuutta/ohjausvarmuutta. Itse rata ei vaikuttanut kovin vaikealta, mutta tästäkin huolimatta lopputuloksen saivat ainostaan reilu puolet koirista (muut saivat siis hylätyn suorituksen).
Oma vuoroni oli keskivaiheilla numerolla 70. Aloittava koirakko oli nro 51. Aloitusvuoro oli hyvä, koska sain taas rauhassa seurailla muiden suorituksia ja sitten vasta lähdin lämmittelemään koiraa. Jännitystä oli, mutta hyvin positiivista sellaista. Milloin on meidän vuoro! Vähitellen vuoronumero lähetystyi ja kuuluttaja ilmoitti, että Sara-Maaria ja Sulo valmistautuvat lähtöön. Iik! Valmiiksi lähtöpaikalla ja panta pois (agissa ei saa olla pantaa kaulassa). Sulo "kukkuu" -asetelmiin ja menoksi.
Ensimmäisenä kaksi hyppyä melko kohtisuoraan toisiinsa nähden. Kolmantena rengas, joka olikin etukäteen meillä suurin sykkeenkohottaja. Sulo kun on saanut päähänsä, että renkaan voi suorittaa myös menevällä renkaan ja rungon välistä (kuten epiksissä kävi). Olin etukäteen ajatellut, että jos rengas menee hyvin niin loppuratakin menee hyvin. Jännityksellä yritin ohjata selvästi renkaan keskelle ja sanoin vahvasti RENGAS, ja kauniisti meni hyppy renkaan keskeltä! Jes! Valtava itseluottamuksen buustaus ja ohjaus putkeen oikealle, jonka jälkeen takaisin samaan linjaan edellisten hyppyjen kanssa ja pituus hyppy, putki ja kaksi hyppya. Hyvin menee. Ohjaus A:lle, jes ja kaksi hyppyä jes. Sitten toinen sykkeenkohottaja: kepit. Kepit ovat eniten meillä hakusessa ja kaksi kertaa kolmesta menee hyvin ja kolmas kerta huonosti. No, nyt oli sitten sen "kolmannen" kerran vuoro ja Sulo ei aloita keppejä oikeasta kohdasta. Paluu alkuun ja uudelleen ohjaus. Sama virhe. Alkuun ja uusi reipas ohjaus ja kolmannella kerralla sitten oikein. Matka jatkuu keppien jälkeen 90 astetta oikealle putkeen. Putkestä taas 90 astetta ja kaksi estettä. Toiseksi viimeisenä puomi, josta lopussa tulee kontaktivirhe (jonka huomasin vasta videolta) ja viimeinen hyppy. Maali! Saimme tuloksen elämämme ensimmäisestä virallisesta radasta! Virhepisteitä 15 ja pari pistettä ihanneajan ylityksestä (keppien uusimiseen meni sen verran aikaa). Sijoitus 20/34. Loistava fiilis, ei turhaa jännitystä vaan pelkästään sellaista innostunutta jännitystä.
A-rata
B-radasta jäänellä hyvällä fiiliksellä oli hyvä jatkaa A-radalle. Välissä kävimme pienellä palauttavalla metsäkävelyllä ja sitten takaisin halliin odottamaan A-radan valmistumista. B- ja A-rata oli tehty maksikoirille niin, että pienen tauon jälkeen olikin jo aika lähteä tutustumaan A-rataan, joka vaikutti melko samantyyppiseltä kuin B-rata. Rataantutustumisessa keppien kohdalla pohdin eniten omaa sijaintiani koiraan nähden. Radan profiili selkeästi vaati ohjausta vasemmalta puolelta, joka on meille selvästi heikompi puoli. Olemme kyllä kiltisti harjoitelleet keppejä molemmin puolin, mutta silti ohjaus oikealta tuntuu helpommalta. Kävelin tuon keppikohdan useaan otteeseen ja päätin, että ohjaan koiran radan kannalta "väärältä" puolelta eli oikealta puolelta. Näin tekemällä hidastaisin kokonaisaikaa (joka meillä joka tapauksessa on hidas), mutta varmistaisin paremman suorituksen.
Muiden suorituksia katsellessa mieli kuitenkin muuttui useaan otteeseen. Pitäisikö kuitenkin mennä itselle hankalammalta puolelta eli vasemmalta? Vaiko varmemmalta puolelta, mutta radan kannalta väärältä? Yksi tai kaksi kisaajaa meni keppien oikealta puolelta, kaikki muut vasemmalta. Lopullisen päätöksen tein siinä vaiheessa kun tuomari vihelsi pilliin: jatkoa ajatellen pitää pystyä menemään molemmilta puolilta eli ei muuta kun tuulta päin ja keppien kohtaus itselle haasteellisemmalta puolelta.
Hyppy. Hyppy. Valssin kautta putkeen. Keinun jälkeen hyppy ja valssahdellen toiselle hypylle ja sitten totinen paikka, kepit, joilla tuli edellisellä radalla pari virhettä (B-radan keppien virheet tulivat itse asiassa itselle "paremmalta" puolelta eli oikealta..hmmm). Sulo ottaa kepin alun hyvin, keppi, keppi keppi, keppi, hoin Sulolle jokaisen pujoteltavan kepin kohdalla, ja jes! Ei virhettä! Kepeiltä jatko suoraan putkeen, jonka jälkeen hyppy ja tiukka käännös oikealla putkeen. Hyvin menee. Putken jälkeen hyppy ja A. Nyt tarkkana, ei kontaktivirhettä. Puhtaasti menee. Voisiko nolla olla tulossa?? Jatko pituushyppyyn ja putkeen, tiukka mutka ja hyppy hyppy ja maali! Jes, jes jes!
Kuljin nopeasti Sulon kanssa tulostaululle ja odotin livetuloksia. En ollut satavarma keinusta, että ehtikö se osua maahan ennen kuin Sulo ponnisti pois joten pienen epävarmuuden kera odottelin taululla ja sitten se paukahti sinne. Elämämme toinen lähtö ja nolla tulos! Oli kyllä aivan voittajafiilis tuossa vaiheessa! Tavoite saavutettu. Ekoista kisoista nolla! Hyvä me! Sijoitus 6/34.
A-radan profiilia
C-rata
C-radalle ei ollut enää ollenkaan painetta (joskaan sitä nyt ei muutenkaan ollut). Plakkarissa oli jo yksi nolla, joten rennosti vaan omaa vuoroa odottamaan. Hyppyradalta puuttuvat kontaktiesteet, joten kyseessä lienee aavistuksen helpompi rata (?). Muutama osallistuja oli jäänyt viimeiseltä C-radalta pois, mutta silti osallistujamäärä oli edelleen suuri. Vihdoin oli se hetki kun tuomari vihelsi pilliin meidän kohdallamme. Kahden hypyn myötä loiva kaarros oikeaan ja ohjaus vasemmalla kädellä oikealle putkeen. Putken jälkeen linjassa olevat hyppy, pituus ja hyppy, jonka jälkeen putken myötä suunnan muutos ja kahden hypyn kautta muurille. Kaikki sujunut mallikkaasti. Muurin jälkeen oikealle kääntyvä putki, josta suoraan kepeille. Hieno suoritus kepeillä, jonka jälkeen suoraa suoraa suoraa vaan rengas-hyppy-hyppy ja maali. Tosi helppo rata ja hieno upea nolla! Suuret kehut koiralle ja namipussista rutiinilla palkka. Ja mitä tapahtuu? Tuomari huutaa että palkkasitko? Hetken ihmettelin, että mitä tapahtuu ja sitten se jysähti. Nimittäin, tuomarin hylkymerkki. Whaat?? Ai niin. Aloitteleva kisaaja ei muista, että kisa-alueella, vaikkakin ollaan jo tultu maaliin, ei saa palkata. Palkkaus vasta aitojen ulkopuolella. Jep jep. Kaunis, puhdas nolla ja niin julmalta tuntuva HYL. Kyllä oli harmitus tosi suuri, varsinkin kun rata olisi muuten ollut puhdas.
Hammasta purren poistuin radalta ja muutama olkaan taputtelija löytyi. Harmitti niin vietävästi kun koira suoritti kaiken oikein ja minä tollo menen sitten tekemään aloittelijavirheen ja palkkaan kielletyllä alueella. No onni onnettomuudessa, että koira ei tiennyt asiasta yhtään mitään ja hänellä ollut kivaa ja palkkaakin sai. Toinen väkisin löydetty positiivinen puoli on se, ettei toivottavasti tule enää tehtyä toista kertaa samaa virhettä. Jätänpähän namit sitten vastaisuudessa kokonaan pois. Mutisin itsekseni, että miksi se on niin tiukkaa, että pitää kokokaan hylätä jos palkkaa koiran kun suoritus on jo päättynyt. Säännöt ovat tietenkin sääntöjä se on selvä, mutta silti tuntuu jotenkin kohtuuttomalta. No valaisevan vastauksen sain eräältä konkariharrastajalta pari viikkoa myöhemmin. Hän kertoi, että mietipä sitten sitä, jos ja kun samalle alueelle rakennetaan uusi rata ja sinne jää kentälle namia. Seuraavan koira sitten lähdössä (esim. jos edellisen radan maali on seuraavan radan lähtö) jää haistelemaan maata ja siten hänen suorituksensa voi mennä täysi penkin alle. No tätä en ollutkaan tullut ajatelleeksi ja ymmärsin sitten paremmin tuon palkkauskiellon merkityksen.
No, täytyyhän sitä ensimmäinen kisapäivä jotenkin muistaa: yksi hieno nolla ja yksi ikuisesti muistettava moka (katotaan vaan niin teen seuraavissa kisoissa saman virheen :D)
